Teurastamon uudistunut kesäpiha kutsuu grillaamaan ja chillaamaan
20.5.2025 / 14:32

Teurastamon kesä tarjoaa monipuolisen ohjelmakattauksen. Kuva: Vessi Hämäläinen
Teurastamosta on kasvanut kaupunkilaisten yhteinen kesäkeidas, jossa on lupa grillata, syödä, tanssia ja viihtyä. Teurastamon kesän avausta vietetään lauantaina 24.5. jolloin ohjelmassa on mm. fillarikirppistä, skeittikoulua ja esiintymislavalle nousee SENYA. Samalla juhlitaan Teurastamon uudistuneen kesäpihan avajaisia.
Täksi kesäksi alueelle on tehty mm. Teurastamon henkeen sopivia pitkiä yhteisruokailupöytiä. Grillipihalle on lisätty uusi grilli, joka on kaikkien vapaassa käytössä, mutta mahdollistaa myös erilaiset yhteiset kokkaussessiot näytöskeittiötyyliin.
– Haluamme entisestään vahvistaa Teurastamon roolia iloisen yhdessä syömisen ja rentojen ruokajuhlien paikkana, kertoo Teurastamon aluetta hallinnoivan Helsingin Kaupunkitilat Oy:n kehityspäällikkö Anna Pakarinen.
Kesäpihan suunnittelusta on vastannut suunnittelutoimisto Muuan Oy sekä maisema-arkkitehtitoimisto Helma Oy. Lähtökohtana ovat olleet kaikenikäiset kävijät.
– Tulevana kesänä pihalla lepäillään riippumatoissa, kisaillaan pingispöytien äärellä ja leivotaan kakkuja hiekkalaatikolla. Kaikki kaupunkilaiset ovat tervetulleita, kertoo projektipäällikkö Aura Pajamo suunnittelutoimisto Muuan Oy:stä.
Herkullinen ohjelmakattaus
Teurastamon pihalla on tarjolla tänä kesänä moniulotteinen kattaus pääsääntöisesti ilmaisia tapahtumia. Luvassa on mm. paritanssiopetusta, spoken wordia ja livekeikkoja indierockista poppiin ja nykymusiikkiin.
Luvassa on myös erilaisia ruokateemaisia tapahtumia; uutuutena kerran kuussa järjestettävä Teurastamon Grillibileet -tapahtumakonsepti, jossa mukana on vaihtuvia teemoja ja ruoka-alan ammattilaisia.
Muita ruoka- ja juoma-aiheisia tapahtumia ovat mm. Bourbon & Rye Festival grillikastikekilpailuineen 30.8. ja Teurastamon Sadonkorjuu lähiruokapäivänä 6.9.
Tutuista suosikkitapahtumista Teurastamo Jazz ja Lyhärien yö pysyvät edelleen ohjelmistossa.
Lisämaustetta Teurastamon tapahtumakesään tuo alueelle lauantaina 24.5. avautuva monitoimitila R4 @r4_space, jossa on luvassa mm. näyttelyitä ja Dj-keikkoja.
Helsingin festivaalikesä saa myös kokonaan uuden tapahtuman, kun ensimmäistä kertaa järjestettävä Teurastamo Festivaali levittäytyy Teurastamon punatiilimiljööseen 14.6. Pääsymaksullisessa K-18 tapahtumassa esiintyvät mm. Vesta, Ursus Factory, Giant Robot ja Litku Klemetti. Festivaalin järjestää Fullsteam Agency yhteistyökumppaninaan Kaupunkitilat.
Kesän avaus 24.5.
Teurastamon kesän avausta vietetään lauantaina 24.5. klo 11-21, jolloin tarjolla on kesäistä ohjelmaa koko perheelle. Alkavaan kauteen johdattelevat muun muassa artisti SENYA, DJ Kalifornia-Keke, fillarikirppis, lasten disko sekä Hel Ride Kollektiivin skeittikoulu. Samalla juhlitaan Teurastamon uudistuneen kesäpihan avajaisia.
Teurastamon ravintolat terasseineen täydentävät kattauksen kesäherkuillaan. Vapaa pääsy.
Teurastamon kesän ohjelmistoa:
24.5. Teurastamon kesän avaus
4.6. Teurastamo Presents: Jaakko Eino Kalevi + Sophia Mitiku
11.6. Untempo Concerts: Marja Ahti
14.6. Teurastamo Festivaali
18.6. HPC x Teurastamo Spoken Word: Ester Nuori Leppä & Susinukke Kosola
25.6. Wednesday Jazz: Oiro Pena
2.7. Teurastamo Presents: Ghost World + Cats of Transnistria
5.7. Teurastamo Jazz
9.7. Untempo Concerts: Cucina Povera
16.7. Teurastamo Presents: Mikko Joensuu
23.7. HPC x Teurastamo Spoken Word
26.7. Teurastamo Art & Craft Fair
30.7. Wednesday Jazz: Heli Hartikainen
6.8. Teurastamo Presents: MODEM + Siinai
13.8. Untempo Concerts: Atte Elias Kantonen
14.8. Teurastamon Taiteiden Yö: Lyhärien Yö
20.8. HPC x Teurastamo Spoken Word: Milka Luhtaniemi & Niko Hallikainen
27.8. Wednesday Jazz: Pauli Lyytinen
30.8. Bourbon & Rye Festival
6.9. Teurastamon Sadonkorjuu
Teurastamo on rouhea kaupunki- ja ruokakulttuurin keskus Helsingin Kalasatamassa. Entisessä teurastuslaitoksessa toimii nykyään kiinnostavia ravintoloita, pari galleriaa, sekä ainutlaatuista pientuotantoa: jäätelötehdas, leipomo, tislaamo ja kahvipaahtimo myymälöineen. Alueen sydän on tunnelmallinen ja kaikille kaupunkilaisille avoin piha.