Teurastamo Presents: Mikko Joensuu 

16.7.2025, klo 18:00

Teurastamon ulkolava

Mikko Joensuu on hehkutettu laulaja-lauluntekijä, jonka tuorein albumi Long Ark ilmestyi seitsemän vuoden tauon jälkeen tammikuussa 2024. Kymmenen kappaletta sisältävä 82-minuuttinen albumi on kerännyt ylistystä ulkomaita myöden. Albumin helmikuinen julkaisukonsertti Helsingin Musiikkitalolla oli loppuunmyyty.

Mikko Joensuun 2015-2017 vuosina ilmestynyt albumitrilogia Amen oli ainutlaatuinen kokonaistaideteos, joka poiki tekijälleen mm. Teosto-palkinnon. Artisti tunnetaan myös Joensuu 1685 -yhtyeen laulajana.

“Long Ark -teema tarkoittaa minulle kahta asiaa; ihmisen tietoisuuden isoa kaarta tai venettä, jossa jokainen ihminen voi pienen hetken olla tietoisena olentona ja käydä läpi yhteyttä ja merkitystä ja omaa olemassaoloansa.”

Mikko Joensuu


Teurastamo Presents tuo Teurastamon kesäpihalle laadukkaasti ja laaja-alaisesti suomalaista vaihtoehtomusiikkia! Ilmaisissa ulkoilmakonserteissa painottuvat mm. kokeileva pop, indie-rock sekä elektroninen musiikki Teurastamon henkeä mukaillen. Kesän esiintyjinä Jaakko Eino Kalevi, Sophia Mitiku, Mikko Joensuu, Ghost World, Cats of Transnistria, Modem sekä Siinai.