Pitted Dates -näyttely 6.9.–20.10.  

1.9.2024 / 08:57

Teurastamon R1-tilassa tänään 6.9. avautuva Pitted Dates -näyttely johdattaa katsojansa toden ja surrealistisen rajamaille maalausten, veistosten, installaation ja valokuvan avulla. Oppaana näyttelyyn toimii runoilija Milka Luhtaniemen runo, joka pohjautuu esillä oleviin teoksiin.

Näyttelykokonaisuus hahmottui Pitted Dates -alustan toiminnasta vastaavan taiteilija-kuraattori Sakari Tervon heinäkuussa sairastaman keuhkokuumeen synnyttämien kokemusten pohjalta, joissa todellisuus sekoittui kuvitellun kanssa. Näyttelyssä mukana olevat taiteilijat ovat Alma HeikkiläFrans Nybacka, Sebastian Reis, Eetu Sihvonen, Sari Soininen ja Julia Toarie Strandman. 

– Kaikki näyttelyn teoksista ovat olleet aiemmin esillä jossain muualla – joko Suomen rajojen tai Helsingin ulkopuolella, kuraattori Sakari Tervo kertoo.

– Pitted Dates tuo yhteen tyhjilleen jääneitä tiloja ja olemassa olevia teoksia. Näin taiteilijataustaisena kuraattorina haluan osaltani helpottaa taitelijoiden kokemaa työtaakka tuottaa jatkuvasti uusia teoksia.

Näyttely on esillä Teurastamon R1-tilassa 20.10. saakka. 

– R1 on rujon kaunis tila ja omassa ainutlaatuisuudessaan erinomainen lisä Helsingin taidetilojen jatkeeksi, Tervo luonnehtii. 

Pitted Dates -näyttely on avoinna:

  • Perjantaina 6.9. klo 18–21 (avajaiset)
  • Lauantaina 7.9. klo 14–16
  • Sunnuntaisin 15.9.–20.10. klo 14–16 tai ajanvarauksella

Vapaa pääsy.

Pitted Dates esittää kuratoituja ryhmänäyttelyitä väliaikaisesti tyhjilleen jääneissä ja jokseenkin yllätyksellisissä tiloissa. Näyttelyohjelma koostuu pääsääntöisesti taideteoksista, jotka ovat olleet aikaisemmin esillä muualla kuin Helsingissä. Pitted Dates keskittyykin olemassa olevan uudelleen löytämiseen, mahdollisuuksien tunnistamiseen ja niihin tarttumiseen.

Instagram: @p1tted_dates
http://pitteddates.site/