Uusi ruokatapahtumien sarja Herkkumarkkinat valtaa Teurastamon sunnuntaina 25.3.
Kausittaisen Teurastamon Herkkumarkkinat -tapahtumasarjan keskiössä on ruokapöytä ja sen yhteydestä löytyvät maut, ideat ja design. Palmusunnuntaina ensimmäistä kertaa järjestettävä food market kokoaa yhteen paikallisia tuottajia myyntikojuineen, mutta lisää keitokseen aimo annoksen ohjelmallisuutta.
Ensimmäinen tapahtuma on teemoitettu pääsiäisen ja kevään ajan juhlapöydän ympärille. Teurastamon Herkkumarkkinoiden ytimessä ovat jatkossakin vuodenaikojen mukaan vaihtuvat maut: kesällä ollaan puutarhassa grilliherkkujen äärellä, syksyllä herkutellaan satokauden saaliilla ja talvella katetaan joulun pitopöytä perinteiseen mutta moderniin tyyliin ja nautitaan yhdessäolosta. Herkkumarkkinoilta voi hankkia makuja lautaselle, saada ideoita keittiöön ja inspiraatiota kattaukseen, ja tietysti herkutella paikan päällä!
”Kellohallin markkinahumun lisäksi ehdottomaksi hitiksi povaamme astiakirppistä, jonne voi joko tulla tekemään löytöjä tai itse myymään ylimääräisiä aarteitaan kohtuuhintaisella myyntipöydällä!” kertoo Teurastamon tuottaja Kristian Schmidt.
Makoisassa tapahtumassa voi myös tehdä ja kokea!
Herkkumarkkinat ei ole pelkkä shoppailutapahtuma, vaan Teurastamolla pääsee myös oppimaan uusia taitoja. Esimerkiksi omassa salaisessa puutarhassaan Love Junen Laura Syväniemen vetämät kukka-asetelma- workshopit tarjoavat silmänruokaa ja inspiraatiota kevään juhliin. Flavour Studion suklaapuodissa päästään ostosten lomassa luomaan valloittavaa suklaamuna-designia. Kirjakauppa Niteen Resepti-stagella haarukoidaan ruokatrendejä, keskustellaan ravinnosta ja jaetaan reseptejä sekä kuumia keittiövinkkejä. Puhumassa on mm. Säsongin keittiömestari Markus Fogelholm, joka on vallannut kollegansa Thomas Hudsonin kanssa huippukeittiöitä ympäri Suomen.
Kellohalliin levittäytyvien Herkkumarkkinoiden lisäksi Teurastamolla on muutakin nähtävää. Tapahtumaviikonloppuna esim. Ravintola Palemassa on tarjolla Säsongin pop up -menu. 5 ruokalajin menu peilaa pohjoismaisia makuja ja aitoa kausipainotteista lähiruokaa bistrohenkiseen esillepanoon. Pöytävarauksen voi tehdä ennakkoon sasong.fi -sivujen kautta. Myös nimiuudistuksen kokenut Kirja & Verstas tarjoilee ohjelmaa n. klo 15 alkaen. Raisa Rauhamaan haastateltavana nähdään kirjailijat Antti Nylen ja Veera Salmi. Kevätpäivästä voi nautiskella myös Teurastamon pihamaalla, missä pääsee esimerkiksi ratsastamaan ponilla sekä ihmettelemään ja rapsuttelemaan kotieläimiä!
Lisää tietoa tapahtumasta ja sen tekijöistä löydät tapahtuman Facebook-eventistä: https://www.facebook.com/events/107593573405629/
Kuvat: Laura Nissinen / A21
