Teurastamon Taiteiden yössä heittäydytään karnevaalitunnelmaan

Sisäpihallamme voi Taiteiden yönä torstaina 25. elokuuta nauttia sanataiteesta, elävästä musiikista, sekä taikuri-, sirkus ja tanssiesityksistä. Alueen toimijat avaavat ovensa ja sisätiloissa voi tutustua diskomusiikin saloihin, kisailla itsensä Youtube-mestariksi ja maistella Helsingin ainoan tislaamon savuisia uutuusmakuja.

Työpajankatu 2:n sisäpihalle kokoontuu karnevaalispektaakkeli

Illan musiikkiesityksissä nähdään niin balladeja, ratkiriemukasta irlantilaista tanssimusiikkia, suomalaisia sanataidetta kuin rytmiikan mestareita. Yläilmoihin rakennetulle ulkolavalle nousevat illan aikana muun muassa debyyttiabluminsa ”Hau!!” julkaissut Tixa & Hevospistooli sekä ’Ma-Ti-Ke-To-Pe-La-Su’ -kesähitin esittäjät Dxxxa D & Minkki.

Punatiilitalojen katveessa nähdään lisäksi muotoilua, sanataidetta, taikuutta, sirkusta sekä tanssiesityksiä. Virittäydy yön rytmiin tanssiryhmä Bolly Beat Dancersin näytöksessä, jossa nähdään monipuolinen kattaus intialaisia tansseja. Teurastamo valmistautuu syksyyn ’Teurastamon Valot’ -työpajateltassa, jossa Uusi Kaupunki -kollektiivi kerää kaupunkilaisten kehitysideoita alueen pihavalistuksen suunnittelua varten kello 14-20.

Kellohallissa tanssitaan legendaaristen tiskijukkien tahtiin

Bilehousut jalkaan ja tanssikengät iskuun – Kellohallin Taiteiden yössä nähdään ainutlaatuinen disko-iltama, jossa 60- ja 70-luvun diskojen kultakausi herää eloon. Paikalle saapuu noin 30 DJ-legendaa, joita pääsee tapaamaan illan aikana. Puikoissa nähdään Mr. Wolfman eli Erkki Sillanpää, Stadin Säkki, Roxy ja Mix Max Makkonen, sekä muita, joiden ura on alkanut jo 60-luvulla ensimmäisten diskohittien ilmestyessä.

Taistele itsesi Suomen YouTube-mestariksi B-Smokeryssä

Jo kolmatta kertaa järjestettävissä Youtuben SM-kisoissa 16 kilpailijaa kaivavat esiin netin hauskimmat, pelätyimmät, tarttuvimmat tai typerimmät pätkät. Videot tuodaan valkokankaalle ja kilpailijat kamppailevat kaksintaisteluissa pudotuspelityyliin näyttämällä omasta mielestään parhaita YouTube-videoita. Desibelimittari ratkaisee voittajat kunkin kaksinpelin kohdalla.

B-Side Barissa maistellaan uutuusjuomaa

Teurastamolla toimiva tislaamo The Helsinki Distilling Company korkkaa tynnyrillisen uutta omenapohjaista Smoke Jack -juomaa B-Side Barissa. Nälän yllättäessä helpotus ei ole kaukana Teurastamon ruokakulttuurikeskittymässä: maista Kellohallin napolilaista pitsaa, nappaa Ho’s Foodin dim sum -annos tai nautiskele tunnelmallisessa Ravintola Palemassa.