Tarinatalouden pullottajat

Useimpina arkipäivinä Helsinki Distilling Company -tislaamon pannut porisevat jo aamuseitsemältä. Pienen tiimin päivärytmi on tiukka, mutta tärkeintä ei voi hoputtaa: marjat ja vesi vaativat oman aikansa muuntua laatujuomiksi.

Pääkaupungin ensimmäinen tislaamo sataan vuoteen kertoo samalla tarinaa Helsingistä. Kun alkoholi tuomittiin paholaiseksi 1800-luvun lopulla, alkoholin valmistusta rajoitettiin yhä reippaammin. Kieltolaki laittoi touhulle täyden stopin 1919, käsi kädessä modernin valtion ensiaskelissa. 20-luvun kaupunkikuva jakaantui rinnakkaistodellisuuksiin eikä katunäkymä enää kertonut koko tarinaa. Maan alla ja suljettujen ovien takana kehittyi toisenlainen kulttuuri – jazz, salakapakat ja piilotettu elämänilo toivat väläyksiä manner-Euroopasta. Todellisuudet kuroutuivat hiljalleen umpeen kun Helsinki keräsi itseluottamusta omatoimisena, rohkeana kaupunkina joka vuonna 2016 porisee itsetehtyä urbaania kulttuuria.

Ensimmäinen uuden ajan gin päätyi jälleen helsinkiläisille huulille vuonna 2015. HDCO edustaa vanhan ajan tuotantoarvoja muuttuneessa maailmassa: katsoen itsevarmasti monikansallisten yritysten ja massakulutuksen läpi ja luottaen käsinkosketeltavaan paikallistalouteen ja laaturaaka-aineisiin. Arvostaen sitä mikä on ympärillä, mutta suunnaten katseen kohti suurempaa maailmaa.

”Tislaamoiden historia kertoo myös sosioekonomista tarinaa kaupungista. Näitä tarinoita haluamme myös jakaa tislaamokierroksillamme. Olemme rehellisiä ja haluamme kouluttaa kävijöitä ja näyttää miten tuotteet valmistuvat. Olemme ylpeinä osa uuden paikallistuotannon aaltoa ja haluamme paukuttaa tuotteita joilla on myös selvää kysyntää vientimielessä”, yksi kolmesta yhtiökumppanista, irlantilainen Séamus Holohan kuvailee. Hän perusti HDCO:n yhdessä nuoruudenystäviensä Mikko Mykkäsen ja Kai Kilpisen kanssa kolmikon pyöritettyä ideaa jo vuosikymmenen. Séamus listailee kyseisen aallon muita panimo- ja tislaamokollegoita pitkin maata, aina Vanamon munkeista Kyrö Distilleryyn. Osan kanssa pyörii myös oma Facebook-ryhmä, jossa vaihdetaan vinkkejä ja kokemuksia. Teurastamo on oiva alusta edistää suurta pienuutta. ”Aina kun kaipailee trukkia tai pakkausmateriaaleja, joku naapuri osaa heti ohjata oikeaan osoitteeseen. Itse tykkään Kahvipaahtimon kahvista, lapseni taas rakastavat Jädelinön jätskiä sekä Vaelsan tuorepastaa. Ainoa haaste tässä on että heille ei enää kelpaa kulmakaupan kuivapasta…”

Suomen lain rajoittaessa ankarasti vahvojen alkoholien mainontaa HDCO:n markkinointi on pitkälti median ja kuulopuheen varassa. Tislaamo järjestää myös suosittuja tutustumiskierroksia, jotka ovat parasta syvämarkkinointia. ”Kun kävijät näkevät miten kaikki valmistuu, ei tuotanto jää enää mustaksi aukoksi. Akvaviitti ei olekaan vain pullo joka heitetään pakkaseen ja sitten kumotaan pari shottia. Sillä on kokonainen tarina ja sen valaiseminen myös osaltaan auttaa arvostamaan tuotteita enemmän, erilaisia makuvivahteita eikä vain vaikutusta”, Séamus avaa. ”Ihmiset innostuvat kun he näkevät kaikki koneet ja pannut ja raaka-aineet ja tynnyrit. Tämä on aikuisille kuin visiitti karkkitehtaalle.”

HDCO:n tuotantolaitos Teurastamolla valmistaa giniä, viskiä, akvaviittiä ja apple jackia (suomalaisversio calvadosista), sekä raikasta Helsinki Long Drinkiä. Oma lonkero on valmis sekoitus tislaamon omaa Helsinki Dry Giniä sekä pinkkiä greippimehua. Ginin koko tuotantokaari kestää noin kuukauden (lue lisää), mutta viskinteko on pidempi kierros. Ensimmäinen viskierä pääsee pulloihin syksyllä 2017 ja samalla juhlitaan kolmevuotissynttäreitä. Tänä kesänä on kuitenkin edessä yhtä innostava merkkipäivä kun HDCO aukaisee oman drinkkibaarinsa kesäkuussa, juuri ja juuri ajoissa Teurastamon Sideways-festareille.

Vierailukierrokset: https://hdco.fi/

Kai Kilpinen esittelee tislaamoa Teurastamon parhaissa keväällä 2016. Kuva: Kaisu Jouppi