Teurastamon Taiteiden Yö: Lyhärien Yö – Teemu Nikin parhaat lyhytelokuvat
Ainutlaatuinen lyhytelokuvailta Teurastamon urbaanissa ulkoilmanäytöksessä!
Tällaista elokuvailtaa ei ole ennen nähty!
Äärimmäisen harvinainen Suomen esitys, jossa nähdään maailmaa vuodesta 2007 kiertäneet ja kunniaa niittäneet Teemu Nikin ohjaamat It’s Alive Films -lyhytelokuvat Teurastamon urbaanissa ulkoilmanäytöksessä!
Mukana mm. kulttimainetta saavuttanut ja Sundancessa esitetty Kaveri sekä uusin lyhytelokuva Tuulikki. Paikalla tekemisistään tentattavana ja tarinoitaan jakamassa elokuvataiteen valtionpalkinnon 2022 saaneet Teemu Nikki ja Jani Pösö sekä useita illan lyhäreitä tähdittävä näyttelijä Matti Onnismaa.
K-16 / Elokuvissa on englanninkielinen tekstitys / All movies have english subtitles!
Elokuvanäytös järjestetään yhdessä Pop Up Kinon ja It’s Alive Filmsin kanssa.
Leffayön kruunaa tietysti Teurastamon ravintoloiden loihtimat leffaeväät!
Mm. Sokea mies, joka ei nähnyt Titanicia -elokuvan ohjannut Teemu Nikki on monesti palkittu suomalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Nikiltä on tulossa pian kaksi uutta elokuvaa: syyskuussa ensi-illan saava musta komedia Peluri – Kuolema on elävien ongelma sekä tammikuussa ensi-iltaan tuleva lasten elokuva Räkä ja Roiskis.
Lyhärien yössä esitettävät elokuvat:
FANTASIA / FANTASY (2016, 09:25)
Maanviljelijän poika on kyllästynyt syömään perunaa jokaisella illallisella, ja haluaa sivistää vanhempiaan italialaisella ruoalla.
A farmers young kid is fed up with eating potatoes for every dinner and wants to try something else for a change.
TOP CAST: Jimi Ylöstalo, Henna Hakkarainen, Hannu Salminen
VERHON TAKAA / BEHIND THE CURTAIN (2013, 07:04)
Mikko on harjoitellut pienen maalaiskoulunsa laulukokeeseen kappaletta Joulupuu on rakennettu, mutta luokan edessä laulaminen ei ole helppoa.
Mikko has practiced very hard for his schools singing audition, but singing in front the whole class is not easy.
TOP CAST: Valtteri Koivumies, Olavi Niemi, Pekka Huotari
KAVERI / A MATE (2008, 07:13)
Pera haluaa kokeilla jotain uutta ystävänsä kanssa, mutta Peran vaimo palaa kotiin hieman liian aikaisin.
Pera wants to try something kinky in the bathroom and asks his mate to help him. However, Pera’s wife comes home a bit too soon.
TOP CAST: Matti Onnismaa, Jouko Puolanto, Elina Knihtilä
ÄITI EI ENÄÄ KEILAA / MOTHER DOESN’T BOWL ANYMORE (2010, 09:50)
Nuori uusnatsi Väinö palaa kotiin vankilareissun jälkeen. Äiti ei ole kotona, mutta isoveli on. Isoveli ei suostu kertomaan missä äiti on, ja jostain syystä talossa on joka puolella raakaa lihaa.
Young nazi skinhead, Väinö, returns to home from prison. Mother is not around, but big brother is. Big brother is not telling Väinö the whereabouts of their mother, and for some reason there’s a lot of raw meat around the apartment.
TOP CAST: Rami Rusinen, Petteri Kaukoranta
TISSIT / TITS (2014, 16:53)
Pipsa haluaa paremman elämän, ja hän on varma, että uudet rinnat auttavat saavuttamaan sen. Mutta mistä haalia rahat leikkaukseen?
Pipsa wants a better life, and she’s sure that new breasts will help her to achieve it. But where to get the money for the surgery?
TOP CAST: Hannamaija Nikander, Annika Aapalahti
HALKO / THE LOG (2016, 07:10)
Ohjaaja tahtoo näyttelijän esiintyvän alastomana, mutta näyttelijällä on mielestään liikaa näytettävää.
The director wants full frontal nudity, but the actor has too much to show.
TOP CAST: Jari Virman, Elina Knihtilä
SIIVOOJA / CLEANING WOMAN (2018, 16:28)
Siivoojan pitkäaikainen asiakas, julkisuutta välttelevä menestyskirjailija Katariina Ohtola, päättää muuttaa elämänsä. Muutos vaatii paikalle siivoojan, julkaisijan ja toimittajan.
When author Katariina Ohtola decides on a change in her life, the services of a publisher, a reporter and cleaning woman are called for.
TOP CAST: Elina Knihtilä
PERINTÖ / LEGACY (2008, 05:34)
Isoisän syntymäpäivinen viimeinen kakkupala saa elämää suuremman merkityksen.
The last piece of cake at grandfather’s birthday gets a meaning that’s larger than life.
TOP CAST: Matti Onnismaa
ALL INCLUSIVE (2019, 14:58)
Kalervo on tyäyhteisönsä kiusaama, kunnes Annukka – nainen, joka rakastaa häntä – antaa Kalervolle lahjan, joka muuttaa kaiken. Tulee kuitenkin selväksi, että tällä lahjalla on ennalta-arvaamattomia seurauksia.
Kalervo is bullied by his co-workers and disrespected by nearly everyone else, until Annukka – a woman who lives him – gives him a gift that can change his life. But, as soon becomes clear, this gift may have unexpected ramifications.
TOP CAST: Lauri Maijala, Hannamaija Nikander
TUULIKKI (2022, 13:39)
Tuulikilla on ongelma. Hän on rakastunut ja maailma kodin ulkopuolella kutsuu, mutta äiti ei päästä tätä luotaan. Tuulikki tekee vastarintaa, mutta mikään ei tunnu muuttuvan. Hän ei hyväksy vapaudenriistoa ja äidin ja tyttären välinen suhde kärjistyy.
Tuulikki has a problem. She is in love and the world outside her is inviting, but her mother refuses to let her outside. Tuulikki fights back, but nothing seems to make a difference. Finally, the mother- daughter relationship escalates.
TOP CAST: Saana Koivisto, Elina Knihtilä