Pimeys kesän ainoalla Helsingin keikalla!

Ainutlaatuinen tilaisuus kuulla uutta materiaalia Pimeys -yhtyeeltä tulevana perjantaina Teurastamolla!

 

Sekä kokoonpanoltaan, että soundiltaan uudistunut Pimeys saapuu Teurastamon Perjantain Pihaklubille tulevana perjantaina 14.6. ja vetää samalla kesän ainoan Helsingin keikkansa.

Vuonna 2013 julkaistu esikoisalbumi Muut on jo menneet toi yhtyeelle Emma-ehdokkuuden ja seuraavat pitkäsoitot Aika tihentyy ja Silkkitie vahvistivat Pimeyden asemaa entisestään kotimaisella musiikkikentällä. Hitit kuten Loista kuin tähti ja Hetki vielä ovat nostaneet Pimeyden koko kansan tietoisuuteen.

Eilen tiistaina Pimeys paljasti neljännen albuminsa tilanteen, “Tiedoksenne: Levy on valmis!” yhtye julistaa Instagram storyssaan. Jo julkaistut singlet Eikö ne tiedä ja Aave antavat esimakua siitä, mitä voidaan tulevalta albumilta ja Teurastamon keikalta odottaa. “Uusi Pimeys on sielukasta, henkilökohtaista ja tanssittavaa musiikkia” yhtyeen biisinkirjoittajat Joel Mäkinen ja Pekka Nisu paljastavat Soundin haastattelussa. Singleille on julkaistu myös musiikkivideot, jotka tukevat kappaleiden tarinoita.

Pimeys kesän ainoalla Helsingin keikallaan perjantaina 14.6. Teurastamolla, vapaa pääsy! Liity tapahtumaan Facebookissa.