Palema riisui kerroksia

Ravintola Palema on seurannut muuttuvaa kaupunkikuvaa Teurastamon pihan ajanlaskun alusta eli vuodesta 1933. Vuodenvaihteessa omistajat vaihtuivat ja ohjasivat vuosikymmenten kerroksia ja ruokia hienovaraisesti uusille urille.

Paleman ravintolapäällikkö Kaisa Merz ehtii vaihtaa kuulumisia joko aamukahdeksalta tai uudestaan iltapäivällä – lounasaika arkisin klo 10–14 menee ihmisille iloa tuottaessa, kuten hän itse kuvailee työtään.

Palema tunnettiin läpi vuosikymmenten ronskien annosten duunariruokalana, eikä liian kauas ole tarvinnut lähteä. Kun legendaarinen lihakuningas Veijo Votkin bisnespartnerinsa Risto Saastamoisen kanssa luopui klassikostaan, uudet omistajat Reima Mäenpää ja Jari Lönnberg tarttuivat syöttiin. Vuosien saatossa duunariporukka oli jo täydentynyt lähikortteleiden toimistoväellä. Nyt asiakaskunta laajenee entisestään, mutta ketään ei ajeta pois.

”Lisukkeita ja kasviksia on lisätty, mutta siirtymän ruokalinja pysyy samana. Possunleikettä on aina tarjottu, ja tarjotaan myös nyt. Jouduimme myös jo hieman palaamaan ruotuun… ja nyt hernekeittoa saa taas aina torstaisin. Pannukakulla, tietenkin”, Kaisa hahmottaa nykytilannetta.

Paleman selkeä ruokavalio on raaka-ainevetoista. Talven päätteeksi se tarkoittaa esimerkiksi kaalia ja juureksia, joita täydentää sitruskausi. Keväämmällä saadaan korvasieniä ja pikkuhiljaa raparperia ja eurooppalaista parsaa. Muusin ja kotlettien rinnalla listalta löytyy esimerkiksi haudutettua punakaalia, bataatti- tai kikhernepihvejä ja juureskeittoja, sekä samojen omistajien pyörittämän Harjun makkaratehtaan lenkkejä eri lisukkeilla.

Yhteistyö teurastamolaisten ja muiden kaupungin pienyritysten kanssa sujuu sulassa naapurisovussa. Kahvi tulee kävelyetäisyydeltä Helsingin kahvipaahtimosta sekä rahkamunkit Leipomo Väyryseltä. Leivät leivotaan itse.

Omistajavaihdoksen myötä Palemassa tehtiin kevyt remontti. Arkkitehtien visio oli siloittaa hieman yhteenkasvaneita vuosikerrostumia. 80–90-lukujen taitteesta karsittiin hieman, ja sisustuksessa nostettiin esiin alkuperäistä 30-lukua. Ja musiikkina soi vanhaa iskelmää.

”Mutta ei meidän ollut tarkoitus olla niin retro! Koitettiin me löytää uuttakin musiikkia, mutta ei keksitty sopivaa genreä niin aloimme soittaa kotimaista iskelmää. Jari Sillanpäätä, Annikki Tähteä, Olavi Virtaa… Itselleni taustamusiikki katoaa kun on töissä, mutta meiltä saa tulla toivomaan biisejä!”

Palema jatkaa toistaiseksi lounaslinjalla. Jossain vaiheessa iltaruokailu saattaa tulla ajankohtaiseksi. Ilmojen lämmettessä ajatus biergartenista pihalla kiinnostaa. ”Terassikeleillä haluaisin myös itse nähdä ja kuulla live-musaa ja koko Teurastamon yhteisohjelmaa”, Kaisa toivoo.

Mikä Palema on? Kaisa pyörittää sanaa kansanravintola. ”Onko se ihan tyhmä sana? Mä en itse tykkää snobbailla ja suhtautua ruokaan liian vakavasti. Kaverit voi kutsua purkkihernekeitolle tai kuuden ruokalajin illalliselle. Palema on sellainen jonne kaikki voivat tulla syömään niin hyvää ruokaa kuin suinkin pystymme tarjoamaan. Kyllä ihminen hyvän ruoan tunnistaa.”

Ravintola Palema tarjoilee lounasta arkisin klo 11-14:00 ja avaa lisäksi ovensa yksityistilaisuuksia sekä Teurastamon tapahtumia varten.

Teksti: Simo Vassinen
Kuvat: Ravintola Palema