Neljättä kertaa järjestettävä Teurastamo Jazz laajenee kaksipäiväiseksi tapahtumaksi!
Jo lähes perinteinen, kaikille avoin ilmaistapahtuma esittelee jazz- ja rytmimusiikkia laidasta laitaan.
Kalasataman kupeeseen, ihan kantakaupungin imuun rakentuu taas heinäkuun puolessa välissä tapahtuma, josta ei Jukka Perkon sanoin puutu aitoa jazztunnelmaa.

Esiintyjäkaarti täyttä timanttia, suurempi kuin koskaan!
Tänä vuonna tapahtuma sai ensi kertaa Helsingin kaupungin tuen ja siten esiintyjäkaartiin on panostettu aiempaa enemmän. Lisäksi tapahtuman yhteistyökumppanina toimii Olvi.
Lavalla nähdään totuttuun tapaan niin nousevia tähtiä kuin kansan suosikkeja. Iiro Rantala Supertrio, Ina Forsman Band, Johanna Försti Quintet, Kari Antila & Karri Luhtala Organ Brothers, Linda Fredriksonin Mopo, Kumea Sound feat. Felix Zenger ja Ismaila Sanen luotsaama Fusion Beat.
Iiro Rantala on pianisti ja säveltäjä, joka lukeutuu paitsi Suomen, myös koko kansainvälisen jazzkentän valovoimaisimpiin tähtiin. On miltei mahdotonta luetella, keiden kaikkien kanssa yli 2000 konserttia yli 43 maassa ympäri maailman antaneen Trio Töykeät -jazztrion perustaja on uransa aikana tehnyt yhteistyötä.
Johanna Försti tunnetaan ennen kaikkea Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana, Jo Stance – yhtyeen räväkkänä solistina sekä 2016 Tähdet tähdet -ohjelman tähtikilpailijana, joka on tehnyt yhteistyötä mm. artistien ja kokoonpanojen kuten Trondheim Symphony Orchestra, UMO, Lenni-Kalle Taipale, Sami Pitkämö ja Vantaan viihdeorkesterin kanssa. Vuonna 2010 Johanna sai kunnian toimia Linnan Juhlien solistina Itsenäisyyspäivän vastaanotolla.
Kumea Sound on äänitaiteilija Lauri Wuolion projekti, jonka keskiössä on harvinainen, syvällä resonoiva Sveitsissä kehitetty soitin Cupola. Trinidadin steelpaneista osittain vaikutteensa ottanut soitin luo kaihoisan soundin, johon yhdistyvät elektroniset taustat. Konsertissa vierailee monilahjakas Felix Zenger, joka tunnetaan beatboxauksen pioneerina Suomessa. Zenger on esiintynyt ja levyttänyt yhdessä monien artistien kanssa, esimerkiksi DJ QBert, Paleface, Giant Robot ja Asa, Rajaton ja Kari Tapion kanssa.
Teurastamo Jazz on suunnattu kaikille kaupunkilaisille
Pikniktunnelma, ruokarekat ja alueen ravintolat luovat musiikin kanssa iloisen eurooppalaisen poreilun. Kaupunkilaiset läheltä ja musiikin rakastajat kauempaakin yhdessä matkailijoiden kanssa tulevat sankoin joukoin nauttimaan musiikista ja iloisesta festivaalitunnelmasta. Tapahtuma on suunnattu kaikille kaupunkilaisille ja matkailijoille iästä riippumatta. Alueelle saapuu esiintyjien lisäksi myös liuta ruokatoimijoita. He ja Teurastamon omat ravintolat luovat yhdessä oikean ruokamaailman.
Tervetuloa kaikille avoimeen ja ilmaiseen Jazz-tapahtumaan Teurastamolle 12.-13. heinäkuuta!